Shakespearea ja takkuilua

Täällä väsynyt au pair kirjoittelee. Ulkona on pilvistä ja harmaata, kuvaa täydellisesti miunkin olotilaa tällä hetkellä. Tuntuu, että olen nyt päässyt kokemaan, millaista au pairin arki voi rankimmillaan olla: kun lapset eivät tottele, valittavat ja ovat yleisesti hankalia. Se vie itseltä kaiken energian ja olo on kertakaikkisen uupunut ja tekisi mieli vain itkeä, kun väsyttää niin paljon. Tottakai alussa on rankkaa, kun ei vielä tunne lapsia eikä tiedä, miten heidän kanssaan tulisi olla. Ajan kanssa oppii ne parhaimmat tavat selvitä riitatilanteista. Vaikka lapset lopulta kuitenkin tottelevat (luojan kiitos), on silti hankalaa koko ajan olla patistamassa heitä tekemään asioita, kuten "jatkahan syömistä", "pesehän hampaat", "voitko pukea päällesi" ja niin edespäin ja katsoa jatkuvasti kelloa, että ehditäänhän nyt varmasti kouluun. Jotkut perheet tarvitsevat au pairia enemmän kodinhoitoon kuin lasten kanssa olemiseen ja nyt näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että Saksassa siivoaminen sopi miulle paljon paremmin kuin täällä kakaroiden komentaminen! Toisaalta tuntui se siivoaminenkin alussa rankalta, mutta siihen tottui. Ehkä mie totun olemaan myös näiden lasten kanssa ja alun vaikeuksien jälkeen arki alkaa rauhoittumaan. Aikaisempien postauksien alkuhuuma taitaa olla nyt lopullisesti poissa... :D

Kävin viime viikonloppuna Stratford-Upon-Avon- nimisessä kaupungissa. Se tunnetaan parhaiten Shakespearen kotikaupunkina ja paikan päällä kyllä huomasi, miten kaupunki markkinoi itseään Shakespearen avulla. Matkasin sinne Julian ja kahden muun ruotsalaisen au pairin kanssa. Ruotsalaiset olivat varanneet itselleen liput, joiden avulla he pääsivät Shakespearen lukuisiin eri taloihin sisälle. Tai no, eivät kaikki olleet Shakespearen, mutta jokaisella talolla oli jokin yhteys tähän kuuluisuuteen. Bongasimme Shakespearen syntymäkodin ja tarkoitus oli myös käydä katsomassa Shakespearen hauta ja Anne Hathawayn mökki ja puutarha (ei, ei sen näyttelijän, vaan Shakespearen vaimon), mutta ne olivat sen verran kaukana, että vierailut jäivät tällä kertaa väliin. Juliaa ja minnuu ei niin paljon kiinnostanut talojen näkeminen sisältä, vaan kävelimme ympäri kaupunkia ja ihastelimme söpöjä rakennuksia ja kauppoja - bongasimme ainakin joulukaupan, velholiikkeen ja lukuisia eri karkkikauppoja. Tuona viikonloppuna kaupungissa oli myös ruokafestivaalit, eli ajoituksemme käydä kaupungissa oli suorastaan täydellinen!

Shakespearen haamu oli karannut juttelemaan vieressä pönöttäneelle jäätelömyyjälle... :D

Vi ses,

♥ Elisa

Arki rullaa

Heeipsan!

Oon tosi iloinen siitä, että elämä täällä alkaa rutinisoitumaan. Sain pyörän takaisin huollosta ja olen harjoitellut tag-along- pyörällä ajelua. Vaikka pelkäsin etukäteen paljon, ettei siitä mitään tulisi, niin yllättävän hyvin olen pärjännyt sen kanssa enkä ole kaatunut vielä kertaakaan (saavutus!), vaikka tyttö takana välillä heiluukin miten sattuu. Lisäksi olen päässyt varsinaisiin au pairin hommiin: olen joutunut tuomaroimaan lasten välisiä riitoja. Eilen itkua syntyi siitä, kumpi lapsista saa avata ulko-oven ja sitä vaan miettii, onko itse lapsena saanut aikaan draamaa noinkin turhista asioista! Kerran soitin pianolla Frozenin Let it go- biisiä samalla, kun tyttö tanssi taustalla - hän on kivenkova Frozen- fani - ja yllättäen perheen poika ryntäsi huoneeseen apinanraivolla ja huusi: "Lopeta!! Minä VIHAAN Frozenia!!" ja alkoi itkemään. Siihen päättyi iloinen musisointihetki. :D

Viime sunnuntaina karkasin jälleen Birminghamiin lounaalle tapaamaan muita au paireja. Meitä oli lähemmäs 15 ja tapasin jopa kaksi ruotsalaista! Eräs tyttö oli kotoisin Stuttgartista ja voi sitä fiilistelyn määrää, kun vaihdettiin ajatuksia Milaneosta, Königstrassesta ja Schlossplatzista... Saksaa on kova ikävä!

Onneksi Bromsgrovessa on paljon kahviloita, sillä meillä on Julian kanssa tavoitteena käydä niissä jokaisessa! Viime viikolla tuli kahviteltua ainakin kolmessa eri kahvilassa (heh) ja on ihanaa fiilistellä yhdessä syksyä. Ollaan molemmat hurahdettu Yankee- tuoksukynttilöihin ja chai latteen ja meillä on jo vaikka mitä suunnitelmia syksyn varalle! Ihanaa, kun Bromsgrovessa on ainakin yksi ihminen, jonka kanssa voi spontaanisti mennä  vaikka kaupungille. Varsinkin, kun miulla on melko pakottava tarve päästä aina välillä talosta ulos, on ihanaa, että täällä on joku (vieläpä samassa elämäntilanteeessa oleva), jonka kanssa voi lähteä kävelylle maalaismaisemiin. Parasta. ♥ 

Vi ses,
♥ Elisa

The very first week

Oon ollut täällä nyt hiukan yli viikon ja pikkuhiljaa alan tuntea oloni kotoisaksi. Oon päässyt jo työn makuun, vaikka vapaa-aikaa miulla on edelleen paljon (johtuen huollossa olevasta pyörästäni; normaalisti pyöräilen lasten kanssa kouluun ja takaisin). Toisaalta on miulla siitäkin huolimatta päivät aikaa tehdä mitä itse haluan - kunhan vain siivoan n. 3 tuntia viikossa eli imuroin, moppaan lattiat, pesen vessan, pyyhin pölyt ja pidän keittiön siistinä. Lisäksi hoidan lasten pyykit ja silitän perheen vaatteet. Perhe on joustava ja saan hoitaa hommat milloin itse haluan, töiden paloittelu eri päiville helpottaa paljon!

Sunnuntaina lähdin hollantilaisen au pairin kanssa Birminghaminiin tutustumaan kaupungin ostostarjontaan ja kahteen saksalaiseen au pairiin. Birmingham on yksi Britannian parhaista shoppailukaupungeista ja se kyllä näkyi! Primark oli aivan järkyttävän iso, Stuttgartin Primarkia ei voi edes verrata paikalliseen Primarkiin. Forever 21, Topshop ja Victoria's secret täytyy vielä ainakin tsekata! Kaupoissa kiertely alkoi pian kuitenkin uuvuttaa. Shoppailuähky iski, vaikken eds ostanut lähestulkoon mitään. :D Tapasin myös Veeran, joka opiskelee Birminghaminin yliopistossa ja oon tosi iloinen, että täältäkin päin maailmaa löytyy suomalainen kaveri! Kumpikaan meistä ei (vielä ainakaan) tiedä muita suomalaisia Birminghaminin lähellä.

On ihan huippua, että olen heti jo päässyt luomaan kontakteja paikallisiin ihmisiin. Kävimme perheen kanssa barbecue- juhlissa, jossa tapasin muiden lasten äitejä. Tulen näkemään heitä koulun leikkikentällä aina, kun haen ja vien lapset kouluun, joten on kiva, että siellä on jo tuttuja kasvoja. Äidit luettelivat miulle monia asioita, mitä miun pitää kokea ja nähdä täällä ollessani ja lupasivat tehdä listan niistä. Voi olla, että he vain sanoivat niin ollakseen kohteliaita (ilmeisesti yltiöpäinen kohteliaisuus on täällä tapana ja ihmiset vain sanovat asioita tarkoittamatta niitä), mutta oli silti kiva jutella heidän kanssaan ja saada ehdotuksia!

Välillä kieli tuottaa ongelmia. Perheen äiti puhuu hyvin selkeää englantia, mutta perheen isä ja lapset ovat välillä vaikeaselkoisia. Perheen isä onneksi tiedostaa mumisevansa ja yrittää puhua selkeästi ja on kuulema vaikuttunut siitä, miten hyvin osaan englantia 11 kuukauden Saksassa olon jälkeen. Joka tapauksessa perheen äiti kertoi miulle, että he kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä minnuun (jee!) ja toivovat kovasti, että jäisin vielä ensi vuodeksi. Okei, olen ollu vasta viikon täällä, joten voi olla, että mieli vielä muuttuu puolin ja toisin. Ainakin tällä hetkellä olo on varsin hyvä, mutta jatkosta en uskalla silti vielä sanoa mitään!

P.s. Oon päässyt lenkkeilemään ja tässä lähellä on aivan ihanat maalaismaisemat! Kyllä sielu lepää.

Vi ses,
♥ Elisa

Britain, Britain, Britain

En oo vielä ollenkaan tajunnut sitä faktaa, että olen asunut Isossa-Britanniassa "jo" yhden päivän verran. Tänne tuleminen oli jotenkin automaattinen päätös, kun en kerta kouluunkaan päässyt. Tuntuu, etten ole Britanniaan lähtöä sen pidemmälle ajatellut ja siksi koinkin varmaan jo pienen kulttuurishokin, kun kaikki täällä näyttää niin brittiläiseltä ja ihmiset puhuvat vahvalla brittiaksentilla. Ed Sheeraneita näkyi Lontoossa siellä täällä ja valtateiden varsilla avautui suuria peltoja lammasfarmeineen. Nelituntisen bussimatkan aikana sääkin ehti muuttua tyypillisesti sateesta auringonpaisteeksi, siitä vielä takaisin sateeksi ja lopulta ukkosmyrskyksi. Ihmekös tuo, mutta en ollut missään vaiheessa sen tarkemmin pohtinut, mitä asiat tulevat käytännössä olemaan. Bussimatkalla Lontoosta Birminghaminiin mietin, että mitä ihmettä oon tekemässä ja mitä mie siinä bussissa edes teen. Toisaalta yli vuorokauden kestänyt matkustelu taisi olla epäluuloisuuteen pääsyynä - olin aivan poikki bussista ulos noustessani ja muutenkin perheen tapaaminen jänskätti ja lisäsi huonoa oloa entisestään.

Paha mieli sai kuitenkin väistyä, kun ajoimme perheen äidin kanssa heidän pihaansa. Talo näytti juuri sellaiselta söpöltä, hiukan rähjäiseltä englantilaistalolta puutarhoineen. Heti sisälle päästyäni näin seinässä ison kartonginpalasen, jossa luki "Welcome Elisa" niin taitavasti kuin vesiväreillä maalaava 5- vuotias lapsi osaa. Perhe oli valmistanut spagetti-illallisen ja nostimme maljan miun saapumisen kunniaksi. Perheen isä ja tyttö olivat myös leiponeet mutakakun yllätykseksi! Oli ihana saada kunnon kotiruokaa lentokenttäsämpylöiden sijaan. 

Perheen vieraanvaraisuus yllätti miut. Erityisen ihanaa on se, että perheen 5- vuotias tyttö on jo heti ottanut miut "isosiskokseen" ja tahtoo halia ja pitää kädestä. Hän oli askarrellut miulle myös monia kuvia ja on kuulema ollut todella excited miun tulosta. :) Perheen 8- vuotias poika on myöskin suloinen, joskaan ei niin läheisyydenkaipuinen kuin siskonsa, vaan hän on paljon itsenäisempi ja tykkää lueskella itsekseen lehtiä ja kirjoja. Aivan ihanaa pojassa on se, että hän kysyy aina "Pardon?", mikäli ei ole kuullut jotain kunnolla. Kohtelias pieni brittimies!

Miun tuliaiset perheelle

Tuntuu, että tämä perhe tekee asiat paljon selkeämmäksi kuin Saksan perheeni. Ainakin perheen äiti on ilmoittanut suoraan, kun voin vaan ottaa rennosti ja hän on myös sanonut, että miun ei ole mikään pakko osallistua perheen juttuihin silloin, kun molemmat vanhemmat ovat kotona, vaan voin olla omassa huoneessani rauhassa, ja että voin pistäytyä teehyllyllä aina kun haluan (jee!). Vastoin kotipuolen spekulointia miun huone ei ole portaikon komerossa Harry Potter- tyyliin (vaikka näillä epäilyttävästi sitä muistuttava komero onkin), vaan miulla on yläkerrassa oma pieni huone, jossa on aivan iiiihanan iso sänky. Lentokentän sohvilla vietetyn yön jälkeen osaa varmasti arvostaa pehmeää sänkyä!

Tänään miulle esiteltiin Bromsgroven pääkatu (toisin sanoen shoppailukuja; kaupunki on jonkin verran Kiteetä isompi), kirjasto, puisto sekä miut rekisteröitiin paikalliseen terveyskeskukseen ja varattiin myös aika pankkiin paikallisen tilin avaamiseksi. Varsinaisia töitä olen joutunut tekemään pari tuntia, jolloinka katsoimme lasten kanssa jonkun brittikomedian ja tein meille sandwichit lounaaksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin olisi koko ajan tekemässä jotain, enkä edes tiedä, teenkö töitä vai en, vai aloitanko varsinaiset hommat vasta ensi viikolla. Tämä viikko taitaakin olla tällaista tutustumisen ja työnteon välistä sekasotkua.

Lupaan julkaista vähemmän ankean näköisiä kuvia Bromsgrovesta!

Paljon olisi asiaa, mutta Nukkumatti vie nyt voiton. Näin tiivistettynä alun fiilikset: perhe on ihana, minä olen väsynyt ja Iso-Britannia on kuin suoraan jostain sarjakuvasta. Voi olla, että postaan vielä lisää tällä viikolla tai sitten ensi viikolla, mutta varmaa on, että monia uusia asioita tulee vielä lähipäivinä tapahtumaan!

Vi ses,
♥ Elisa