Loman alkajaiset

Jee, syysloma! Tätä on odotettu. Sunnuntaina Ravensburgin Annika saapui tänne minnuu piristämään. Ei meillä mitään hurjia ideoita ollut, Primark piti käydä katsomassa (joka oli näin loma-aikaan entistä ruuhkaisempi), mutta muuten suunnitelmat olivat auki. Alla olevien kuvien perusteella ainakin ruoka oli tärkeässä osassa meidän reissua. Mutta ruoka onkin pyhä asia!

Nälkäisinä etsittiin sunnuntai-iltana hyvää ruokapaikkaa, ja kun sellaista ei tuntunut löytyvän, meinasi tulla heikko hetki ja mäkkäri alkoi kuulostamaan hyvältä vaihtoehdolta. Lopulta päädyttiin johonkin italialaiseen ravintolaan ja syötiin karppaajien unelma-annokset. 

Viikon jälkiruoka piti vielä saada, ja koska herkun nimi oli ainoastaan italiaksi, ei meillä ollut mitään hajua, minkälainen annos kyökistä tulisi. Tuo oli jonkinlainen jäätelöannos, jonka sisällä oli jotain keksin tapaista mössöä. Oli vähän epämääräinen jälkkäri. Täällä on monesti tullut tilattua kaikennäköistä, kun ei ymmärrä ruokalistojen saksankielisiä sepustuksia. Se tekeekin elämästä hiukan jännempää.

Täällä ollessa tulee arkisin puhuttua ja kuunneltua vain englantia ja saksaa, joten oli suorastaan terapeuttista päästä kommunikoimaan jonkun kanssa suomeksi. Ulkomailla se on mahtavaa, että voi puhua suomeksi oikeastaan mitä tahansa, eikä kukaan ymmärrä yhtään mitään (niin kauan, kunnes jostain pölähtää joku suomalainen ja sitten nolottaa). Otettiinkin siitä ilo irti! U-bahnissa keskusteltiin Annikan kanssa melko vilkkaasti (aika usein muut olivat ihan hiljaa, kun me pölötettiin), ja kerran meidän edessämme istunut nainen kysyikin, että mitä kieltä me oikein puhumme. Voin vain kuvitella, miten eksoottiselta suomi kuulostaa ulkomaalaisen korvaan.

Lähdettiin verestämään Annikan Hesburgerin aikaisia muistoja ja päädyttiin melkoiseen gangstapaikkaan. Tuosta tuli mieleen joku GTA- tyyppinen snägäri, pieni koppero, jossa soi jotain ihmeellistä räppiä. Oli jopa vähän pelottava meininki. :D Hauskaa tuossa on se, että miun kielikoulun keski-ikäinen naisopettaja kehui paikkaa maasta taivaisiin. Ei siinä, hampurilaiset olivat mielettömän hyviä ja vieläpä todella edullisia!

Pidettiin pieni Suomityttöjen miitti, kun Enni liittyi meidän seuraan lounastamaan. Oltiin Ennin kanssa jo kauan suunniteltu Pizza Hutiin menoa (eheh) ja nyt viimein sinne päästiin! Valitettavasti saatiin vasta paikan päällä tietää, että ainoastaan torstai-iltaisin on "all you can eat"- mahdollisuus ja se olikin hienoinen pettymys. :D Syötiin pinaattipannupizzat, ja ah että ruoka voi olla hyvää. Jälkkäriksi tilattiin Ennin kanssa puoliksi cookie dough- annos vaniljajäätelön kera. Kun ruuasta ei voi saada kyllikseen 

Annikalle piti näyttää vähän Stuttgartin yöelämää, mikä oli melko huono idea, tai ajankohta ainakin oli kökkö. Huomasimme, että maanantai-iltana ihmiset eivät ehkä olekaan niin innokkaita baarissa kävijöitä. Juotiin me kuitenkin yhdet Radlerit ja lähdettiin aika nopeasti kotiin. :D 

Täälläkin alkaa jo joulu näkyä! Miusta se on vaan ihanaa, kun kauppoihin alkaa tulla joulutavaraa. Se tarkoittaa sitä, että ei mene enää kauaa, kun pääsee Suomeen! Me Annikan kanssa fiilistelläänkin innoissaan jo joulua.

Tiistai-iltana Annikan juna suuntasi takaisin Ravensburgiin. Nämä tulevat pari päivää tässä tulee varmaan vain löllöiltyä, mutta viikonloppuna alkaa taas menot ja meiningit, kun suunnataan Ennin kanssa halloweeniksi Freiburgiin, äärimmäiseen etelä-Saksaan! Voi että, odotan taas innolla. 

Kuulette meistä taas pian!

Vi ses,

♥Elisa

Miltäs elo tuntuu?

 Uskomatonta, miten täällä voi lämpötilat vaihdella niin radikaalisti. Tällä viikolla on ollut melko viileää, +10-+12 astetta ja tuuli ollut järkyttävän kylmä. Viime viikonloppuna täällä oli kuitenkin kunnon kesäkelit, lämpötila kohosi + 25 asteeseen ja aurinko porotti. Tuolloin päätin mennä ulos kävelylle ottamaan vähän kuvia.
Tässä lähellä on eräs metsä, jossa monet käyvät esimerkiksi lenkkeilemässä tai ulkoiluttamassa koiria. Siellä kävin seikkailemassa, en tosin käynyt kuin vain yhdellä polulla. Reittejä oli niin paljon, että pelkäsin eksyväni, jos olisin lähtenyt siellä harhailemaan. :D Mutta joku päivä mie tutkin tuon metsän vielä kokonaan! Toivoa sopii ainakin.

 Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa vähän miun fiiliksistä. Ei ole enää montaakaan päivää, kun olen ollut täällä jo kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta. Vastahan mie olin kotona, suunnittelemassa ja panikoimassa tulevaa vuotta. Muistan myös todella elävästi ensimmäisen kerran, kun toukokuussa host-perhe soitti miulle "työhaastattelun" merkeissä. Siitäkin on jo yli viisi kuukautta. Ja voi apua, kirjoitukset ja penkkaritkin olivat vasta! Mihin tämä aika oikein häviää...?

  Aika tosiaan tuntuu kuluvan nopeasti. Ainakin arkipäivät, ne ovat aina melko hektisiä. Klo 7.15 herätys, puoli yhdeksältä kouluun ja yhdeltä pois. Kolmelta työt, ja työajasta riippuen nukkumaan melkein heti töiden jälkeen kello 22-23, töiden jälkeen olen aivan naatti. 

Silloin kun on tekemistä, aikakin kuluu. Viikonloppuisin aika tuntuu kulkevan hitaammin (mistä en kyllä valita), kun erikoisempaa tekemistä ei välttämättä ole, ellen astu ulos talosta. Viikonloppuisin tekee mieli vain löhötä, ja parin tällaisen päivän jälkeen jaksaa taas ahertaa koulussa ja töissä. Tosin kavereiden näkeminen antaa myös uutta potkua, ja olenkin todella kiitollinen, että miulla on täällä ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa!  

Ajan nopea kulku on toisaalta aivan ihanaa, mutta samaan aikaan myös vähän pelottavaa. Ihanaa siksi, että pian pääsee käymään Suomessa ja kotona, näkemään kavereita ja viettämään joulua! Kaikki tuttu ja turvallinen on kuitenkin Suomessa. Tuoksut ja maut, maisemat ja ihmiset. Ei sillä, etten olisi niitä jo ennen lähteä arvostanut, mutta kyllä niitä alkaa ikävöimään, kun niistä joutuu eroon. Ja ne asiat ovat ihan normaaleja asioita, mitä kaipaa. Esimerkiksi villasukat. Niitä kun en tajunnut ottaa Suomesta mukaani! Kaupoissa on myynnissä ihanan-lutuisen-söpöjä lämpimiä tossuja, mutta ihan tieten tahtoen sellaisia en aio ostaa, sillä kyllä ne villasukat pitää kuitenkin olla. Täytyy joululomalla napata parit jos toisetkin matkalaukkuun.

Alkaa kuitenkin mietityttämään, että jos aika kerta menee nopeasti, ehtiikö haluamiaan asioita sitten tehdä? Esimerkiksi käydä reissaamassa ja kokemassa Saksaa. En halua kuitenkaan ruveta ajattelemaan, että jotain on pakko tehdä vain siksi, koska täällä nyt ollaan. En halua alkaa suorittamaan asioita, että teenpäs reissun tuonne, koska se nyt vain on nähtävä. En lähtisi Berliiniin katsomaan Brandenburgin porttia, vaan katsomaan, millaista elämä on suurkaupungissa. Ja toki olisihan ne kahvilat testattava. :D Ja kaupat. Sellainen elämysmatkailu on miun makuun, ei se, että täytyy nähdä kaikki nähtävyydet ja että koko ajan on kiire, kun täytyy siirtyä paikasta toiseen. Eieieiei.

Sikäli on hassua, että ennen lähtöä panikoin sitä, että tulenko sopeutumaan elämään täällä. Olin varma, että perhe on todella kiva, eikä sen puolesta tarvitse jännittää. Että parempaa perhettä en olisi voinut saada. Koti-ikävän pelko oli kuitenkin suuri ja siihen yritin Suomessa jo ennalta valmistautua.

Huvittavinta tuossa on se, että asiat ovat kääntyneet päälaelleen. 

Olen viihtynyt Saksassa todella hyvin. Vaikka Suomesta tietty kaipaa asioita, ei miulla ole ollut varsinaista koti-ikävää. Ehkä muutaman kerran on ollut sellainen fiilis, jolloin olisi vain tehnyt mieli olla Suomessa, mutta nekin tunteet ovat kestäneet vain hetken. Silloin mie kysyn itseltäni; mitä mie muka tekisin Suomessa? Olisin vain kotona, tekisin ehkä töitä, mutta elämässäni ei tapahtuisi mitään ihmeellisempää. Sellaista harmaata arkea, olisin varmaan aika tylsistynyt.  Elän mie täälläkin arkea, mutta on se kuitenkin erilaista. Esimerkiksi miulla on täällä oma kämppä, asun aivan yksikseni (ellei yläkerran televisiota huudattavaa mummoa lasketa) ja saan päättää itse, olenko vaikka koko päivän koneella syöden samalla kunnon mättöä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun asun omillaan, ja olen kyllä tykännyt kovasti. Miun mielestä on aika huippua, että asun  ulkomailla, yksikseni. Onpahan tämäkin tullut koettua.

Kotipihaa.  Miun pitää myös lakaista tuossa näkyvä tie joka keskiviikko lehdistä

Kesällä tavatessani host-perheen olin aivan haltioitunut siitä, miten ihanien tyyppien kanssa mie pääsenkään elämään täällä. Kaikki olivat iloisia, eikä esimerkiksi stressistä ollut tietoakaan, olihan loma. Nyt kuitenkin koulujen ja töiden alkessa varsinkin perheen äidin kanssa on ollut välillä melko vaikeaa. Se, että hän on hyvin temperamenttinen persoona ja mie taas melkoinen säheltäjä, ei ole mikään paras yhdistelmä. Pari kertaa olen tosissani pelännyt saavani potkut.

Lasten kanssa on onneksi mennyt hyvin, he ovat todella ihania persoonia! Perheen isää en näe niin usein hänen töiden takiaan, mutta kyllä hänen kanssaan tulee hyvin toimeen. Perheen äiti taitaa olla se miun "varsinainen pomo", joka huomauttaa miulle miun virheistä. Onneksi hän myös kehuu, jos olen tehnyt jotain erityisen hyvin.

Sekin vaikeuttaa asioita, kun kaikki asiat käydään vieraalla kielellä. Perheen kanssa puhun pääosin englantia, mutta myös saksaa, sitä mukaa, mitä mie opin. Tottakai väärinymmärryksiä tulee helpommin, kuin vaikka jos olisin mennyt täysin suomalaiseen perheeseen. Tärkeintä kielen kanssa onkin se, että tulee ymmärretyksi. Mie tosin en aina välttämättä ymmärrä suomeksikaan, mitä miulle sanotaan, niin voitte varmaan kuvitella, että täällä ollessani on sattunu väärinymmärrys jos toinenkin... :D 

Sekin on muuten jännä, että mitä enemmän mie saksaa opin, sitä vähemmän miulta englanti onnistuu. Oikeastaan sama tapahtui ruotsin kirjoitusten aikaan, kun pänttäsin vain ruotsia ja englanti jäi selkeästi taka-alalle.

Kielikoulun sisäpihaa

Osaatteko arvata, missä perhe kävi viime viikonloppuna...?

Yhteenvetona sanottakoon, että tykkään elämästäni täällä. Elän päivä kerrallaan ja jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Tänäänkin on mukavaa vain relata ja juoda kuumaa teetä vilttiin kääriytyneenä. Elämä ei silti ole aina mitään herkkua, sillä työt aiheuttaa välillä melkoista stressiä ja kielikoulukin on melko rankkaa.
Nyt kuitenkin nautin juuri alkaneesta lomasta,ja  pian Annika saapuu jälleen Stuttgartiin miun seuraksi! Meistä kuulette seuraavassa postauksessa. ;)

Pärjäilkäähän ihmiset siellä Suomessa tai missä ikinä olettekaan!


Vi ses,
♥Elisa

"Oli kyllä hyviä croissantteja, vaikka en niitä yhtään syöny"

Otsikko on yksi iskän kuolemattomista lauseista.

Viikko sitten lauantai-iltana Stuttgartin juna-asemalle saapui tutunnäköistä porukkaa, kun iskä, Sari, Laura ja Vilma päättivät tulla käymään Saksassa minnuu katsomassa ja tutustumassa saksalaiseen kulttuuuriin. Nelipäiväinen reissu meni hujauksessa, ja meillä oli todella kivaa! 

Sunnuntaina päätettiin käydä Mercedes-Benz-museossa, Se on iso rakennus, jossa jokaisessa kerroksessa on tietyn aikakauden tyylisiä mersuja. Vaikka en mikään autoihminen olekaan, oli ihan mielenkiintoista katsella vanhoja autoja ja nähdä, miten ne ovat muuttuneet ajan mittaan.

Kaikki alkoi hevosesta

Mika Häkkisen kilpa-asu!

Koska Wasen eli Olutfestivaalit oli museon vieressä, päätettiin käydä sielläkin katsomassa saksalaista meininkiä. Juotiin mm. Radlereita ja maisteltiin saksalaista viiniä sekä syötiin aitoja wursteja.

Sanotaanko, että oli tuskallisen hyvää... :--D Kreppi täynnä Nutellaa.

Maanantaina päätettiin käydä Stuttgartia paljon pienemmässä kaupungissa, Ludwigsburgissa. Sinne pääsee S-bahnilla n. 15 minuutissa, eli se ei ole kovinkaan kaukana. Tykästyttiin kaikki kovasti Ludwigsburgiin, sen vanhanaikaiseen keskustaan ja nähtävyyksiin! 

Käytiin barokin aikaisessa linnassa, jossa oli samaan aikaan kurpitsanäyttely. Eläissäni en ollut nähnyt niin paljon kurpitsoja taikka niin isoja yksilöitä... Linnan ja näyttelyn yhteydessä oli myös Fairytale Garden. Polkujen varrella oli tuttujen satujen hahmoja, kuten Punahilkka & Iso, paha susi.

 http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014101518747358_ul.shtml

Kahvilan kakkupala maksoi vain 2 euroa! Suomessa samasta joutuisi maksamaan 5-6 euroa... Eikä tuo ollut edes mikään pikkuinen pala. Oli superhyvää. ♥

Viimeiset Radlerit ja jäätelöt (se Radler on vaan niin hyvää! Jopa Laura tykkäsi)

Tänne avattiin aivan äskettäin uusi ostoskeskus Milaneo, jossa oli myös Primark eli brittiläinen halpisvaatekauppa! Kaupassa oli mielettömästi ihmisiä ja mieletön määrä vaatteita. Ja kaikki siellä oli törkeän halpaa! Tyhjin käsin ei kaupasta lähdetty ja shoppailikiintiö onkin nyt väliaikaisesti täytetty.

Tiistaina perhe lähti takaisin Suomeen. Onneksi pian koittaa joulukuu ja pääsen Suomeen reilun kolmen viikon joululomalle! ♥ Koti on kuitenkin aina koti. 

Suomivieraiden aikana miulla oli vapaata töistä, ja nyt arki koitti jälleen. Kielikurssi A1,1 loppui maanantaina ja tiistaina alkoi A1.2. Arki ei kuitenkaan tunnu raskaalta, sillä pian miulla alkaa viikon mittainen syysloma, ja mielessä on jo vaikka mitä kivoja suunnitelmia!

Vi ses,

♥Elisa